.


.

lauantai 22. huhtikuuta 2017

Käsintehty kirja rippilahjaksi: Suojeluskirja/ Pihlaja/ nro 139/ 45€ / varastossa


Kirjan etulehti

Kuvat kirjan kannesta ja syrjästä/ kaunis kuviointi kirjan kannessa



Muistokirjaksi kaste,-tai konfirmaatiopäivänä, onnittelukirjana läheiselle sekä nuorelle
 kodista lähdettäessä, muistokirjaksi surun kohdatessa.

Kirjan alkulehdillä on käsin kirjoitettu /kopioitu kirjapainossa/psalmi 91 vuoden 1908 Bibliasta,
 jakeet 1-7, 9-12, ja 14- 16. Psalmitekstin nimi on Jumalan varjeluksen vahvuus.


Tekstisivu 


Sisäkannen suojapaperi kozo/heinä ja etulehti valkoinen mulberipaperi.



Suunittelin kirjan alkuaan matkakirjaksi kirjoittamiseen
 ja tekstin huomioiden myös varjelukseksi.

Kirja alkoi kuitenkin elää omanlaistaan elämää ja edellä kuvatut käyttötilanteet
 ovat syntyneet sen hetkisestä tarpeesta asiakkaiden elämäntilanteessa,
 Tekstiosa on 11sivua ja loput  sivut omille ajatuksille matkan varrelta, sivuja n. 120.

Valmistan psalmikirjaa 1800-luvun loppupuolella syntyneen isoäitini/mamman muistoksi
Hän oli hyvä mamma ja saan olla paljosta kiitollinen hänelle.

Olen valmistanut kirjaa erilaisina versioina vuodesta 2003.
2010 kirja sai uuden version, niitä on numeroitu 140. 









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos tervehdyksestäsi!