.


.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Kirjat & Runot ja Sisustuskahvila Ruufus




Torstai 14.4. 2016
 aurinko paistoi ja keväinen lämpö lämmitti sydäntä,
antoi viestin tulevasta kesästä.
Päivä oli täynnä erilaisia ihania kohtaamisia teidän kanssanne,  
 tuttuja ja tuntemattomia,
 kirjoista ja runoista pitäviä.

Isot kiitokset Teille kaikille jotka kohtasin ja
 tapaamisiin uudelleen.

Seuraavan kerran  toukokuun 4 päivänä,
silloin toivomme että myös teidän lempirunonne tulevat mukananne
ja saamme monipuolisesti tutustua erilaiseen runojen maailmaan.




 

Kirjani odottavat uusia omistajia
 Sisustuskahvila Ruufuksen ihanien erilaisten
sisustustuotteiden seurassa. 
Kerron vähän mitä hyllyssä on.

Ylähylly  vas. vuodenaikakirjat, Suojeluskirjat, Spiraalikirja/ myyty
Helmi-unelmat,
Kukallinen rasia  RunoTalon Voimapuutarhakirjat,
 vanhempaa tuotantoa myydään poistona.

Jokimaisema rasiassa on Ilopuisto kirjat, 
 jotka on nimetty
puiston puiden mukaan.
Oikeassa reunassa Karkkikirjat, jotka on tehty lapsia ajatellen.

Alahylly  vas. Ajattele runokirjat,
 Aarrekarttakirja myös lasten piirroksille.
Puukirjan runo, Olen siinä hiljaa,
nidottuna ja pakattuna kirjekuoren kanssa sellofaanipussiin.
Tarkoittaa että; postimerkki ja saajan tiedot niin lähetysvalmis.

Kaverikirjat, keltaiset ja leppäkuviot / poisto myynti
Itselliset kirja,  telineessä,
 kirjassa vanhasta liinasta merkattu kukkakuvio.

Piirtämäni Enkelikortit, 

Yhteystietoni pieni esite.

 tyhjää paperia  minulle tulevia viestejä varten 
 jotka voi sitten laittaa kiss kiss laatikkoon
samoin sähköpostiosoitteet.

Edessä on mallikirjat
Ajattele, Vuodenaika, Suojeluskirja,

Yksittäisiä tietoja löytyy lisää kirjoistani täältä blogistani.

Tapaamisiin Lämmöllä TuuliHelmen kirjakamarista Terttu








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos tervehdyksestäsi!